Jaa kirjoitus:
Facebook Google LinkedIn Twitter

ONNEKAS, SINNIKÄS VAI LOPUTON JAHKAAJA?

Kuten ehkä tiedätte ja olen aikaisemmin kertonut, olen podcastien suurkuluttaja. Kuuntelen pidemmillä fillarilenkeillä vuorotellen asiaa ja hömppää ja kotona aika usein television katsomisen sijaan kuulostelen jotain asiaohjelmaa. Eilen kuuntelin kolme jaksoa yhtä suosikeistani eli Rahapodia.

Viime syksynä ostin Black Friday-tarjouksesta Jari Sarasvuon v. 2018 tuotantokauden aamulenkit ja nyt olen tämän kevään #mojomorningspostituslistalla. Sarasvuo tykittää tyylilleen uskollisena tiukkaa asiaa (hyvän taustatiimin avittamana) kahdesti viikossa ja eksyy tasaisin välein aiheesta, milloin kiroamaan koiran ulkoiluttajien flexihihnoja, milloin kiittelemään Kauniaisten kaupungin hyviä ulkoiluteitä. Aamulenkkien ideana on kuunnella lähetykset aamulla ja mielellään oman aamulenkin aikana. Lähetykset poistuvat eetteristä ko. päivänä klo.12. Kevään aikana aamulenkeistä ehtii muodostua tapa ja osa arkirutiinia.
Hyvää settiä ja ajattelemisen aihetta. Suosittelen!

Mutta yksi jakso viime vuodelta, josta haluan pari riviä kirjoittaa on nimeltään ”Elämässä onnistuminen- harjoittelun tulosta vai tsägää.”
Onnekkuutta ja sitä, miksi jotkut ihmiset tuntuvat aina onnistuvan on tutkittu paljon. 
Mielenkiintoista on, että ihmisellä voi olla 100% oikeanlainen geeniperimä ja suotuisat olosuhteet onnistumiselle, mutta oma asenne ja oma tekeminen lopulta muovaavat lopputuloksen.
Hyvistä olosuhteista, älykkäiden vanhempien perimästä syntynyt lapsi voi olla paljon huonommin menestyvä kuin toinen, joka tulee huonommasta taustasta. Sisulla, yrittämisellä, periksiantamattomuudella ja ahkeruudella pääsee pitkälle.

Oma mielenkiinto, uteliaisuus, kyky luoda sosiaalisia suhteita ja ahkeruus auttavat eteenpäin. Onnistuneet ihmiset eivät aina ole olleet luokkansa älykköjä, mutta ovat kovia yrittämään, eivätkä annan epäonnistumisen lannistaa. Tässä valitettavasti Suomessa on nurinkurinen kulttuuri. Meillä epäonnistujia kyykytetään, mutta uskon että tämä tulee vähitellen muuttumaan. Meillä ei kannusteta ja rohkaista tarpeeksi, varsinkaan huonommista lähtökohdista ponnistavia.
Meillä on liian vähän jenkkilän ”self made man” ajattelua. Periaatteessa kuka tahansa voi onnistua ja olla riittävän hyvä, kun kestää vastoinkäymisiä, uskaltaa yrittää uudelleen, tietää itse paikkansa ja on uteliaasti aina hyväksi käyttämässä avautuvia tilaisuuksia.

Yrittämiseen, uteliaisuuteen, positiivisuuteen ja myös epäonnistumisen hyväksymiseen pitäisi meitä kaikki kannustaa pienestä pitäen. Näitä ominaisuuksia haluan korostaa myös valmentajana ja motivaattorina. Muutos vaatii aina vahvaa tahtoa ja kykyä alistua oppilaaksi. Uuden asian oppimisessa ja uuden tavan muodostamisessa pitäisi toteutua ainakin seuraavat asiat:
1) selkeä päätös muutoksesta. Mitä oikeasti tavoitellaan? Kehoitan yleensä kirjaamaan tavoitteen ylös. Selkeästi ja seikkaperäisesti. Kirjaa myös, mistä olet valmis luopumaan, jotta saat tilaa ja mahdollisuuden uuden oppimiselle.
2) katso tosiasioita silmästä silmään. Mikä on lähtöpisteesi ja kuinka siihen on tultu? Älä selittele nykytilannetta ja petaa mahdollisuutta päätöksen sulamiselle. ”If there is a will, there is a eay.”
3) Pidä muutoksesta ja toimistasi päiväkirjaa. Ole aktiivinen ja seuraa päivittäisiä toimiasi. Mitä tein tänään tavoitteeni eteen?

Epäonnistumiset ja pienet lipsahdukset kuuluvat muutostaipaleelle. Ihminen oppii uutta parhaiten silloin, kun ei onnistu. Epäonnistuminen sisuunnuttaa ja motivoi, kun asiaan osaa suhtautua osana muutosta. 
Tavoitteiden pitää olla niin kovia ja haastavia, että välillä voi epäonnistua. 

Tähän loppuun jaan liki vuoden takaisen, hieman sarkastisen kirjoitukseni muutosprosessista. ”Haluatko muutosta aikuisten oikeasti?”

Ja seuraava muutosvalmennukseni ryhmämuotoisena alkaa maaliskuussa. Stay tuned!

”Mikään maailmassa ei korvaa sitkeyttä. Ei lahjakkuus; epäonnistuneita lahjakkuuksia on kaikkialla. Ei nerous; väärinymmärrety nero on suoranainen käsite. Ei koulutus; maailma on täynnä koulutettuja hylkiöitä. Vain sitkeydellä ja päättäväisyydellä yllät mihin tahansa.
— Calvin Coolidge

http://www.tiinaranin.fi/…/haluatko-muutosta-aikuisten-oik…/