Jaa kirjoitus:
Facebook Google LinkedIn Twitter

Onko viikon loma riittävä?

  

Odotin tätä Kanarian lomaa kuin pikkulapsi Joulua. Vedin viivoja kalenteriini, laskin jäljellä olevia jumppia ja katselin jo ennakkoon Puerto Ricon lämpötiloja. Olin tehnyt Joulun välipäivät töitä ja koettanut saada opiskeluni rästitehtäviä suoritettua.  Tavoilleni uskollisena täytin viimeiset arkipäivät työllä, vedin pari sijaisuutta Matinkylän Forever klubilla rauhoittaakseni omaatuntoani ja pakkasin lähtöä edeltävänä yönä. Sijaisten hankkiminen jumppatunneille on haastavaa, enkä urakasta selviäisi ilman uskollisia ystäviäni. Kiitos jo ennakkoon Pia, Bine, Tuire, Ritva ja Nelli!

Viikon loman auringossa pitäisi  pääasiassa olla lepäämistä, valon ja energian tankkaamista ja irtipäästämistä. Näin ainakin ajattelen ennakkoon samalla, kun pakkaan läppärin, laturit ja muistikirjan reppuuni.- Loman kolme ensimmäistä päivää (ainakin) menevät olotilan ja mielen nollaamiseen. Ei sillä perinteisellä, suomalaisella menetelmällä, vaan pitkillä yöunilla, rauhallisilla aamiaisilla ja auringossa loikoilulla. Mutta kuitenkin, tutulla, rutinoituneella tavalla tarkistan puhelinta, katson sähköposteja ja kurkkaan asiakashankinnan puolelle. Olisiko uusia tiedusteluja tullut? Roikun iltaisin somessa ja postaan lomakuvia auringosta. Ja kaikkea muuta turhaa.

Otin matkaani jopa opiskelumonisteita, koska lopputyön ensimmäinen deadline on ikävästi viikon päästä loman loppumisesta. Olen muutamaan otteeseen vilkaissut papereita ja tehnyt muutamia muistiinpanoja. Mutta jotakuinkin turhaan. Kyllä varsinainen työ tämän asian eteen tehdään kirjastossa, hiljaisuudessa ja muut ärsykkeet minimoiden.

Minun on myönnettävä, että tunnollisena tyttönä haluan jollain mittarilla katsottuna suorittaa lomaa: aamulla kuntosalille tekemään päivän treeniä. Mikä onkaan parempi tapa aloittaa uusi päivä, kun hikoilla hetki hotellin punttiksella. Nautin siitä, että olen täynnä energiaa, eikä voimia tarvitse säästellä päivän jumpan ohjauksiin. Voin kerrankin kolistella puntteja oikein kunnolla ja tuntea treenin jälkilöylyt seuraavana päivänä aristavissa lihaksissani. Viikko on liian pitkä aika pelkkään lököilyyn, joten ainakin yhtenä päivänä pitää tutustua paikallisiin kyliin ja toisena tehdä meriretki. Check! Nämä jo plakkarissa.

Kuudes lomapäivä on alkamassa ja vasta nyt alan saavuttaa rennon lomafiiliksen. Illalla pakataankin matkalaukut ja huomenna on kotimatkan vuoro. Olisiko tällä rennommalla tuntemuksella jotain tekemistä eilisen autoretken kanssa? Starttasimme aamusta ennakkoon suunnitellulle retkelle kohti saaren keskiosaa: Tejeda, Tenor, Teida, kaikki alkuperäisiä, pieniä kanarialaiskyliä. Vuoristoon noustessa rihkamakauppiaat jäivät kauas taakse, ”billigt, halpaa olutta”-huudot samoin. Vuorilla kuuluivat ainoastaan tuulen kohina ja lintujen viserrys. Niin kaunista, hiljaista ja osittain jopa autiota muutamissa kylissä. Tejedassa osuimme keskelle hautajaissaattoa. Mieleenpainuva näky.

  

Vasta luonnon kauneutta ihastellessa pääsivät ajatukset tulemaan ja menemään omia teitään, joku voisi jopa puhua hetkellisestä läsnäolosta. Tällaista loman ehkä pitäisi enemmän olla. Luonnon äänien kuuntelua, istuskelua hiljaisten kylien toreilla ja vaeltamista luonnossa. Poissa turistikeskusten hälystä ja jatkuvasta ”osta,osta”-meiningistä. Silloin viikkokin riittää irtipäästämiseen ja rauhoittumiseen. Mutta ehkä suurin eteenpäin työntäjä ja ”häiritsijä” on sittenkin oma mieli.

Omat jumiutuneet ajatukset, arjen rutiinit ja hetkelliset ajatusjumit vaikuttavat omaan olotilaan ja tunteisiin. Vasta arjesta irrottautuessani huomaan, kuinka samaa rataa ajatukseni päivisin mielessä kulkevat. Olisiko aika päästää irti mieltä kaivertavista huolista, varsinkin jos ne ovat turhia? Mitä, jos opettelisin katsomaan turvallisin ja rennoin mielin eteenpäin ja uskoisin siihen, että elämä kannattelee.

  

Vuoden alku tai loma, hetken pysähdys ovat hyvää aikaa suunnata katse hetkeksi taaksepäin ja tunnistaa ne asiat, jotka estävät menemästä eteenpäin. Kaikkea ei tarvitse muuttaa kerralla. Toisinaan riittää, että hyväksyy osan asioista sellaisena, kun ne ovat. Varsinkin, jos ei itse voi vaikuttaa niihin. On turha kuluttaa rajallista energiaansa epäolennaisuuksiin. Itseni kohdalla se tarkoittaa ainakin sellaisia ajatuksia, joilla vähättelen omia tekemisiäni ja saavutuksiani.  Tunnistan itseni perfektionistiksi tai kontrollifriikiksi ja näihin asioihin liittyvät ajatukset eivät aina palvele minua. Jatkuva itsensä arvostelu ja arviointi johtaa pian siihen, ettei koskaan ole tyytyväinen itseensä: ei koskaan ole riittävä aikaansaava, hoikka, älykäs, varakas tai toimelias – ei koskaan tarpeeksi hyvä vanhempi, puoliso, ystävä tai yrittäjä. Aina voisi suoriutua hieman paremmin.

Onneksi lomani aikana olen ehtinyt pohtia näitä asioita ja jopa kirjata hieman ajatuksiani ylös. Jospa niistä olisi apua lopputyöhöni, joka käsittelee tapamuutoksia ratkaisukeskeisen lyhytterapian keinoin.  Taidan tehdä itsestäni ensimmäisen asiakascasen!