Jaa kirjoitus:
Facebook Google LinkedIn Twitter

Korvia hivelevä hiljaisuus

 

Se hämmästyttää aina. Hiljaisuus. Kun ei kuulu mitään, vaikka kuinka höristäisi korviaan. Korkeintaan tunturissa kuuluu tuulen huminaa ja satunnaisia lintujen ääniä. Sitä lähdin ihmettelemään melkein heti Kiilopäälle saavuttuani. Heitin vain laukut kelomökkiin ja vaihdoin lämpimät vaatteet päälle. Espoon 10-astetta vaihtui Ivalon neljään. Nyt tarvittiin jo pipoa, hanskoja ja lämpökerrastoa. – Suomen Ladun päärakennuksen edestä lähtee vajaan kolmen kilometrin polku ja nousu Kiilopään huipulle. Tänään näkymät huipulta eivät olleet kummoiset sumun peittäessä tunturien huiput. Mutta mukava oli tuo reilu 500 metrin matka nousta ja ihailla maaruskaa ja vain Kiilopään ja Saariselän tuntureilla kasvavaa Kiilopään tunturikoivua. Sillä on paksu, maata pitkin kiemurteleva runko ja hentoiset oksat. Mustikan, puolukan ja kanervan varvut kiilsivät monivärisinä värjäten kauniisti koko tunturin.

  

Melko kylmä tuuli puhalsi Kiilopään huipulla, joten päätin tehdä lyhyen porrastreenin. Kävelin 30 askelmaa alaspäin ja juoksin ne sitten uudelleen ylös. Jo reilun 10 minuutin juoksentelun jälkeen olo oli lämmin ja virkistynyt. Tein vielä toisen lenkin ja lähdin poroaidan alitettuani nousemaan tunturin toiselle puolelle. Kävelin ajatuksissani ja kuulostelin hiljaisuutta, kunnes havahduin neljään silmäpariin. Muutaman metrin päässä, tunturikoivujen takana seisoi neljä poroa. En tiedä, kuka meistä säikähti eniten, mutta kyllä porot saivat salamana jalat alleen, kun yritin ottaa niistä kuvaa.

Palatessani takaisin majapaikalle mietin koneessa tapaamaani kolmikkoa. Heidän yksi toive oli nähdä ihka eläviä poroja. Nuoret miehet olivat lentäneet Tokiosta ensimmäistä kertaa Eurooppaan ja Suomeen. Ivalon koneeseen he tulivat suoraan Rooman lennolta ja kertoivat haluavansa kokea Lapin ruskan ja  yöttömän yön. Kerroin, että ruskaa kyllä oli luvassa, mutta yöttömän yön kanssa he olivat auttamattomasti myöhässä (tai hurjan ajoissa). Kesä loppuu virallisesti syyskuuhun, jonka jälkeen yöt ovat pidemmät kuin päivät. Seurasi kiivas keskustelu japanin kielellä, jonka jälkeen sain uudelleen selvittää päivän pituutta pohjoisessa. Erotessamme Saariselällä nuoret miehet olivat ottaneet bussin ikkunasta noin sata kuvaa ja saman määrän selfie-poseerauksia. Toivotimme toisillemme hyvät lomat ja muistin huikata vielä ”arigato” (kiitos)perään.

Parin tunnin ulkoilun päälle oli ihanaa istua valmiiseen ruokapöytään. Ja kyllä ruoka maistuikin taivaalliselta! Jälkiruuan ja kahvin jälkeen talkoolaisten ”pomo”, Seppo piti meille lyhyen infotilaisuuden talkootöiden kulusta. Huomisaamuna yhdeksältä aloitamme hotellin alimman kerroksen tyhjentämisen, jotta varsinainen kunnostustyö voidaan aloittaa. Tiedossa on kantamista, nostelua, portaiden kulkemista ja huonekalujen purkamista. Kaikkeen tähän päätin valmistautua saunomalla omassa saunassa, jonka jälkeen oli rentouttavaa mennä punkkaan uuden ”Alex” kirjan seurassa.