Jaa kirjoitus:
Facebook Google LinkedIn Twitter

Sikamakea treeni

Jokseenkin hetken mielijohteesta ilmoittauduin mukaan Bootcamp-treeniin, joka järjestettiin Allas Sea poolilla, Katajanokalla. Ennakkotiedoissa kerrottiin, että luvassa on 3×30 minuutin koko vartalon haastava voima-ja kestävyysharjoitus, jossa käytetään autonrenkaita, portaita, köysiä, painoja ja kehon omaa painoa. Tätä kaikkea en kertonut ystävälleni Tainalle, kun houkuttelin hänet mukaani.

  

Lauantaiaamuna ilma oli mitä parhain, kun hieman jännittynein mielin liityimme ryhmään ja totesimme heti alkuun nostavamme treenaajien keski-ikää. Olimme siis vanhimmasta päästä, mutta päätimme, ettei se tule menoa haittaamaan. Ennen harjoituksen alkua Vainion Tiina kertasi päivän ohjelman ja esitteli harjoituksemme kirittäjät: Essin, Kiran ja Guilhermen. Rivakan alkulämmittelyn jälkeen meidät (noin 60 henkilöä) jaettiin kolmeen ryhmään ja siirryimme ensimmäisille suorituspisteille. Essin kirittäessä kiitettävästi menoamme ravasimme portaita, punnersimme, teimme kyykkyjä, vatsarutistuksia, loikkia ja lankkuja vartalon kierroilla. Onneksi tämä raskas piste sattui olemaan oman treenini ensimmäinen, sillä tiedän, että lopussa en olisi enää jaksanut näitä koko vartaloa kuormittavia liikkeitä ja hyppyjä. Polarin mittarini tikutti tasaiseen 145 ja 160 lyönnin välillä ja hiki pukkasi pintaan.

     

Minuutin levon jälkeen siirryimme seuraavaan pisteeseen, jossa duracellpupun lailla pomppiva ja energiaa pulppuava Kira näytti uudet liikkeet. Tämä oli ehdoton suosikkipisteeni: ison auton renkaan viskomista pään yli, auton renkaan paukuttamista lekalla (irti aggressioista!), liskopunnerruksia sekä portaiden kipittämistä. Kira ei säästellyt ääntään kannustaessaan meitä ja jokainen ”hyvä Tiina, anna palaa” huuto kannusti yrittämään vielä hieman enemmän maitohapon jo hiipiessä lihaksiin.

  

Viimeinen piste otti koville: punnerruksia, maastavetoja, hyppyjä penkille, köysien vatkausta ja pystypunnerruksia kyykkyjen kera. Jokainen lihas ja varsinkin reidet alkoivat jo anoa armoa viimeisten hyppyjen aikana. Mutta loppuun asti tsempattiin sisulla yhdessä Tainan kanssa. Lopputuloksena ehdoton itsensä ylittäminen ja voittajafiilis rinnassa hyvän mielen kera!  Harjoituksen kokonaisaika oli piirua vaille 90 minuuttia ja keskisyke paukutteli 143 lyönnissä. Tein pitkästä aikaa maksimitreenin ja tiedän, että tunnen sen huomenna kropassani, mutta so not! Hyvää teki.

   

Harjoituksen päätti pulahdus ulkoaltaaseen ja lyhyt venyttelysessio saunan lauteilla. Hintaan kuului vielä maittava lounas, jonka nautimme aurinkoisella terassilla ja totesimme yhteen ääneen: ”Tämä tehdään uudelleen!”

ISO KIITOS Kiralle ja Essille hyvästä treenistä! Oli hauska tavata pitkän tauon jälkeen. Molemmat supernaiset osallistuivat aikoinaan FAF:n ryhmäliikuntaohjaajakoulutukseen.