Jaa kirjoitus:
Facebook Google LinkedIn Twitter

Kesällä on aikaa unelmoida

         

Myönnän. En ole muita parempi aikataulujeni laatimisessa. Arkipäivät ovat kellon perässä juoksemista ja loputonta to do- listan ruksimista. Vaikka rakastan työtäni ja koen olevani etuoikeutetussa asemassa saadessani auttaa muita, on arjesta selviytyminen joskus kuin tiukempikin survival game. Kuka rajojani ja aikataulujani hallinnoi? Jaa, tuota ihan itse taidan päsmäröidä. -Viikonloppuisin yritän nauttia vapaa-ajasta, liikkua luonnossa, viettää aikaa perheen kanssa ja vielä käväistä jossain kulttuuririennossa, jos aika antaa myöden. Viikonloputkin tuppaavat olemaan melko aikataulutettuja. Aikaa oleilulle ja haaveilulle jää liian harvoin.

Kesällä ja lomalla on onneksi mahdollisuus elää ilman aikataulua. Parhaiten ajasta pääsee irti merellä. Aamulla noustaan, kun aurinko alkaa lämmittää venettä niin, että on pakko kaivautua punkasta ulos. Tai kun selkä alkaa ilmoittaa, että nyt kivikovalla patjalla on maattu riittävän kauan. Päivä menee merellä ja alkuilta venepaikkaa etsiessä määränpäänä olevasta vierasvenesatamasta. Ilta sujuu kävellen, saareen tutustuen, syöden ja saunoen. Yleensä unta ei tarvitse odotella ja monesti jo ennen ilta kymmentä kömmin nukkumaan.
Tämän kesän merellinen loma alkoi Turusta. Alkukesän koleudet vaihtuivat täydelliseen auringon paisteeseen ja suotuisaan tuuleen, kun starttasimme ensimmäiselle etapille kohti Seilin saarta. Merimatkan aikana on ihana antaa katseen vaeltaa pitkin kimaltavaa meren pintaa, ihastella lintuja ja aaltojen muovaamia kallioita ja luotoja. Merellä on aikaa myös unelmoida. Kun merimatka kestää tunteja, vene on niin kallellaan, ettei oikein muuta voi kun roikkua mukana, jää aikaa antaa ajatusten vaeltaa.

Viime kesänä haaveilin jatko-opinnoista ja mahdollisuudesta hakea lisää inspiraatiota työhöni. Valmennustyössä koen, että omaa osaamista valmentajana, tukijana, tsempparina ja rinnalla kulkijana pitää jatkuvasti kehittää.  Niinpä syksyllä hain Helsingin Psykoterapiainstituuttiin ja tänä keväänä aloitin ratkaisukeskeisen lyhytterapian opiskelun. Lähiopiskelupäiviä on takana nyt kuusi ja elokuussa jatketaan. Opiskelijaryhmä on mahtava ja opettajat todella ammattitaitoisia. Opiskelisin mielelläni tiiviimmin opistolla, koska päivät ovat niin antoisia. Uusien, samasta aiheesta syttyvien ihmisten tapaaminen antaa virtaa ja yhdessä tehdyt harjoitukset ovat todella hedelmällistä. Jokaisen koulupäivän jälkeen on uusia työkaluja käytettäväksi ja kasapäin kirjoja kahlattavaksi.

  

Tämän kesän haaveiluni liittyy luontoon. Luonnossa liikkuminen on minulle tärkeää. Se tuottaa iloa, palauttaa tärkeiden asioiden äärelle, rauhoittaa ja auttaa hiljentämään vauhtia. Nyt haluan parantaa erämiestaitojani. Olen melko aktiivinen Suomen Ladun jäsen ja saanut monista tapahtumista lisää intoa. Lokakuussa menen viideksi päiväksi talkootöihin Kiilopäälle ja saan samalla mahdollisuuden lyhyisiin vaelluksiin tunturissa. Mutta haaveissa on lyhyen eräoppaan kurssin suorittaminen Lapissa. Haluaisin oppia liikkumaan luonnossa niin, että olen varma tekemisistäni. Ikäni kaupungissa asuneena teltan kokoaminen, retkikeittimen koostaminen, ruuan laittaminen avotulella, suunnistaminen metsässä ja yöpyminen taivasalla ovat kaikki olleet uusia kokemuksia. Nyt haluan oppia tunnistamaan kasveja, yrttejä, kokkaamaan osin luonnon antimista, kalastamaan ja selviytymään karuissa oloissa pidempiä aikoja kerrallaan. Vaikka yksin tai ryhmän kanssa. Uskon, että monelle stressaantuneelle, masentuneelle, uupuneelle tai muuten elämän koettelemalle henkilölle luonnossa liikkuminen olisi parasta terapiaa. Metsän positiivisia vaikutuksia masennuksen hoidossa on jo tutkittu ja saatu hyviä, kannustavia tuloksia. Jopa eri puulaatujen eroja on tutkittu: rauhoittaako lehtipuumetsä enemmän kuin kuusi- ja mäntypuut? Onko tiheään kasvava metsä rauhoittavampi kuin harvaan kasvava, luonnon tilassa oleva? Monet tutkimukset osoittavat, että luonnossa liikkuminen, metsäterapia vähentää stressitasoja ja eheyttää ihmistä. Jo pelkästään luontokuvien katselu toimii monelle lääkkeenä. (http://www.is.fi/matkat/art-2000001056394.html , https://oivaseutu.fi/hyvinvointimatkailu-kasvaa-metsa-antaa-hyvaa-oloa/)

 

En välttämättä ryntää kurssilla heti syksyllä, mutta parin seuraavan vuoden aikana haluan tämän toteuttaa. Olen perusterve ja hyväkuntoinen, eikä liikkumiseen vielä ole mitään esteitä. Luulen, että suurin haastaja löytyy mielestä ja pään sisältä!  Uskon, että omaa mieltä pitää haastaa ja venyttää. Uudet virikkeet antavat aivoille työtä ja odottamattomat tilanteet haastavat luovuutta. Olen kuitenkin jo reippaasti yli viisikymppinen, eikä kaikkia asioita voi enää ottaa itsestäänselvyytenä. Tiedän, että voimavarat hiipuvat iän myötä ja tietynlainen rohkeus ehkä hiipuu. Haluan nyt satsata asioihin, jotka tuottavat minulle mielihyvää, iloa ja pystyvyyden tunnetta.

Oletko sinä miettinyt, mitä haluat tulevilta vuosilta? Onko sinulla salaisia haaveita? Mihin sinulla riittää voimaa, uskallusta ja innostusta? Mitä haluat muistella kiikkustuolissa? Kannustan pohtimaan ja raapustamaan asioita muistiin.

Lopeta huomisesta huolehtiminen, stressaaminen ja turha hampaiden kiristely. Satsaa unelmiisi ja toteuta niitä, yksi kerrallaan.

”Jokaisen huolen takana on turhautunut unelma.” – Peter Lang