Jaa kirjoitus:
Facebook Google LinkedIn Twitter

Hormoniharmoniaa joogasta

Tukholmassa asuva ystävättäreni Hannele houkutteli minut hormonijoogakurssille viime viikonloppuna. Olen lukenut hormonijoogasta aikaisemmin ja nähnyt joitain kursseja Suomessa, joten kiinnostus oli olemassa. Omat vaihdevuodet, hidastamisen tarve ja satunnaiset univaikeudet motivoivat entisestään tälle kurssille. Ja viikonloppu Tukholmassa piristää aina, varsinkin hyvän ystävän seurassa.

Matkustin Tukholmaan perjantaina päiväkoneella ja tein ostoskierrokseni alennusmyynneissä iltapäivän aikana. Olin päättänyt, että lauantaina ja sunnuntaina keskityn ainoastaan kurssin antiin ja se oli suositus ohjaajaltakin.

Lauantaiaamuna kevyen aamupalan jälkeen aloitimme kurssin avoimin mielin. Kouluttaja, Ellen Engvall oli pienikokoinen ja korkeintaan 40-vuotiaan näköinen, tyttömäinen nainen. Esittelyssään hän kertoi olevansa hieman yli viisikymppinen, sairaanhoitaja, kätilö ja laillistettu joogaohjaaja. ”Tein pitkän uran sairaanhoitajana ja kätilönä. Autoin naisia palautumaan synnytyksistä ja opastin vuosia lantionpohjanharjoituksia. Turhauduin siihen, kuinka vähän naiset ottavat itse vastuuta hyvinvoinnistaan. Ohjeet otetaan vastaan, mutta seuraavalla kontrollikäynnillä tunnustetaan, että yhtäkään harjoitusta ei olla tehty.

Hormonijoogaan Ellen paneutui yli kymmenen vuotta sitten ja sai oppinsa brasilialaiselta psykologi Dinah Rodriguesilta, joka on tämän joogalajin luoja. Pidin heti alkuunsa Ellenin maanläheisestä, no fuss- tyylistä ohjata ja selittää liikkeitä ja ajatuksia niiden takana.

Ennen varsinaisten harjoitusten tekemistä sai jokainen kurssilainen pienen hetken kertoa itsestään. Kahdeksantoista tarinaa vaihdevuosioireista kärsivistä naisista, turhista hormonilääkityksistä, turhautumisesta lääkkeisiin ja omaan oloon. Ikähaitari oli kolmesta- kuuteenkymppiin. Olin melkein vanhin joukossa. Uusi kokemus sekin!

 

Hormonijooga on yhdistelmä liikkeitä eri joogalajeista, mm. kundaliini- ja hathajoogasta ja se aktivoi kehon omaa hormonitoimintaa umpirauhassysteemin kautta. Itse joogaharjoitukset olivat dynaamisia ja vaativia, varsinkin hengitystekniikan opetteleminen. Bhastrika hengityksessä vatsa pullistuu selkeästi sisäänhengityksen aikana ja ulos hengittäessä vatsa litistyy ja vatsalihakset aktivoituvat. Harjoittelimme ensin ainoastaan tätä hengitystekniikkaa. Oli yllättävän haastavaa pullistaa vatsaa sisään hengittäessä, kun on liki koko elämänsä opetellut vetämään vatsaa sisään. Ylipäätänsä vatsan pullistaminen tuntui hassulta, mutta toisaalta rentouttavalta.

Hengitysharjoitusten jälkeen teimme lyhyen alkulämmittelysarjan, johon sisältyi vartalon taivutuksia, kiertoja ja pumppaavia liikkeitä. Pehmeästi, mutta tarkasti ja hengityksen tahdissa. Liikkeet, kuten ”lentävä tukka ja istuva kissa” lämmittivät mukavasti keskivartalon lihaksia ja auttoivat oikean hengitystekniikan opettelussa.

Dinah Rodriguesin hormonijoogasarja

Varsinainen hormonijoogaohjelma koostuu liki kahdestakymmenestä liikkeestä, joiden aikana hengitys ja huomio suunnataan munasarjoihin, kilpirauhaseen ja lantionpohjan aktivoimiseen. Lauantaina teimme liikkeet hitaasti ja opetellen useamman toiston kautta. Liikkeet tuntuivat intensiivisiltä ja hengitystempo oli reipas.

Liki kahden tunnin harjoittelun jälkeen oli vuorossa ihana loppurentoutus ja shakrojen kirkastaminen. Kuulin ehkä ensimmäiset kaksi minuuttia Ellenin ääntä, kunnes vaivuin jonnekin tiedostamattoman rajamaille.

Olo oli fantastinen harjoituksen jälkeen: raukea, mutta samaan aikaan energinen!

Kevyen lounaan jälkeen kävelimme Lidingön rantoja pitkin ja nautimme ihanasta talvipäivästä ja auringosta. Ilta meni rauhakseen ja uni tuli kuin halolla hakaten. En muista, koska olisin nukkunut niin sikeästi ja heräämättä koko yön. Aamulla oli oli rauhallinen ja odottava. Mitähän toinen kurssipäivä toisi tullessaan?

Sunnuntaina jokainen kurssilainen sai kertoa tuntojaan ennen toisen harjoituksen alkua. Eräs nainen oli saanut hurjat kuukautiskivut treenin jälkeen, vaikka hänen kuukautiset olivat loppuneet jo 5 vuotta sitten. Toinen rouva kertoi nukkuneensa ilman yöhikoiluja ja heräämisiä kahdeksan tuntia putkeen. Ystävättäreni Hannele taas nukkui tavanomaista huonommin ja kärsi päänsärystä aamun aikana. Mutta ehdottomasti uskon, että intensiivisellä harjoituksella oli vaikutuksia jo nyt. Ja mitä kaikkea onkaan luvassa, kun liikkeet tekee säännöllisesti.

Teimme keskustelutuokion jälkeen koko ohjelman alkulämmittelystä loppurentoutukseen saakka tauotta ja aikaa meni hieman yli tunti. Sain heti harjoituksen alussa hyvän flown päälle ja hengittäminenkin tuntui nyt helpommalta. Pihisin ja puhisin bhastrika hengitystä ja tein liikkeet hyvällä energialla.

Ellen piti treenin jälkeen vielä miniluennon ravinnon merkityksestä. Pähkinät, hyvät öljyt, kasvikset, marjat, rasvainen kala ja hyvät rasvahapot nousivat pääosaan. Näistä aineksista rakentuu täysipainoinen ja vaihdevuosioireita ennaltaehkäisevä ja helpottava ruokavalio. Paljon asioista oli tuttua jo entuudestaan, mutta kertaus tekee aina hyvää.

Kurssin jälkeen suuntasimme suositeltuun Kaffeverket- vegeravintolaan lounaalle. Punajuuri-qvinoa-maa-artisokkasalaatti maistui taivaalliselta puhumattakaan jälkiruuaksi nautitusta kookos-suklaapallosta latten kera.

Lentokoneessa kotimatkalla summasin kurssin antia ja päätin, että tulen kotona tekemään joogatreenin pari kolme kertaa viikossa. Katsotaan, mitä tapahtuu!

Lisätietoja:

http://www.happyliikunta.com/kurssit/hormonijoog/

Hormonijooga auttaa vaihdevuosiin