Jaa kirjoitus:
Facebook Google LinkedIn Twitter

Kaamoksen kaatajat

img_5111

Viimeisten viiden vuoden aikana olen selvemmin tiedostanut kaamosajan ja sen vaikutuksen mielialaani. Pimeyden lisääntyminen, marras-joulukuun harmaat ja sateiset päivät sekä kevään loputtomalta tuntuva odotus saavat mieleni ajoittain apeaksi. Olen perusenergialtani melkoinen menijä ja rakastan ulkoilua sen kaikissa muodoissaan. Talvella ulos lähteminen tuntuu kuitenkin haastavalta ja työpäivän jälkeen tuntuu, että kaikki päivälle varattu energia on käytetty.

Tänä syksynä päätin, että teen talvella jotain toisin. Halusin lisätä ulkoilua ja parantaa jaksamistani harmaiden kuukausien aikana. Syksy oli mielestäni upea ja nautin täysin siemauksin pitkistä kävely- ja pyöräilylenkeistä, sienestämisestä ja marjassa käynnistä sekä upeista vaellusviikonlopuista Nuuksiossa. Osallistuin Espoon Työväenopiston suunnistuskurssille ja pääsin kokeneen eräkävijän kanssa luontoon harjoittelemaan. Luonnossa liikkuminen on äärimmäisen rentouttavaa ja palauttavaa. Olen ihastellut Nuuksion ja Oittaan metsien moninaisuutta, loistavasti merkittyjä polkuja ja hienoja leiripaikkoja. Uusi tuttavuus oli Metsähallituksen ylläpitämä Oravankolo. Muutamalla kympillä sai lämpimän mökin ja saunan käyttöönsä lammen rannalta.

img_5158

Ghost, love at first sight

Iltojen pimetessä ja sateiden saapuessa päätökseni oli koetuksella. Lenkkeily pimeillä ja joskus liukkailla teillä ei tuntunut houkuttelevalta. Rupesin pohtimaan leveärenkaisen maastopyörän hankkimista. Olin juuri keväällä myynyt vanhan maantiepyöräni ja ostanut kevyen ja hienosti rullaavan hybridin. Jykevämmän menopelin hankinta tuntui aluksi tuhlaukselta. Useamman päivän harkinnan, monen testiajon ja asiantuntijoiden neuvojen avulla päädyin hankkimaan tukevarunkoisen, mutta kevyen maastopyörän, Ghostin.

Isot renkaat, riittävä määrä vaihteita ja kevyt runko takaavat loistavat rullausominaisuudet. Vielä kun sain hankittua yösuunnistukseen ja retkeilyyn tarkoitetun otsalampun, olin valmis uhmaamaan pimeyttä ja sadetta. Ja kyllä uudesta pyörästä on ollut paljon riemua: ensimmäisen kuukauden aikana kilometrejä on kertynyt 30-40 päivässä ja viikonloppuisin joskus enemmän. Koska olen päivät töissä, tulee suurin osa lenkeistä tehtyä illalla. Viime sunnuntaina olin ihastelemassa talvimyrskyä Karhusaaren rannassa, jossa rannan jäähilemassa piti uskomatonta konserttia. Seisoin pitkän hetken rannassa ja kuuntelin ja katselin jäämassan seilausta. Toisena iltana poljin keskuspuiston läpi ihastelemaan ”kummitusmetsää” Oittaalla ja hämmästelin kotimatkalla valkohäntäpeuroja Henttaan pelloilla. Varmasti yhtä paljon kuin peurat ihmettelivät ”yksisilmäistä” kulkijaa.

img_5199

Raitis ilma ja luonnossa vietetty aika saa olon tuntumaan sata kertaa paremmalta. Tutut pyörälenkit eivät koskaan näyttäydy samanlaisina. Hyvän valon ja karttaohjelman kanssa uskaltautuu testaamaan myös uusia polkuja.

img_5210  img_5211

Jooga rauhoittaa

Toinen kaamosmielen kaikottaja on ehdottomasti ollut jooga. Osallistuin syyskuussa Merijoogan järjestämälle viikonloppukurssille Hangossa. Valitsin aerial- tunteja, joita ohjasi pedantti, sopivan vaativa ja kannustava ohjaaja, Charlotta ”Lotta” Savander. Kurssin jälkeen olen käynyt tunneilla aina, kun aikataulu on sen sallinut.

Lotalla on ilmiömäinen kyky innostaa ja rohkaista. Jokaisen tunnin jälkeen on voittajafiilis, kun on uskaltanut luottaa hammockiin ja omaan kehoonsa. Lattiajooga ja aamutervehdykset sujuvat nyt jo hieman helpommin, kun notkeutta ja liikkuvuutta on tullut lisää aerial-tunneilla.

Yin jooga on minulle myös uusi tuttavuus. Olen vuosia sitten käynyt kokeilemassa lajia, mutta mielestäni se ei silloin ollut tarpeeksi haastavaa. Halusin suorittaa, testata voimavarojani ja oppimiskykyäni. Nyt ymmärrän, että myös yin jooga on haastavaa, mielelle. Kuinka opii päästämään irti, rentoutumaan, keskittymään hengitykseen ja kuuntelemaan kehoaan.

Upea joogakokemus oli myös Kiilopäällä viikonloppukurssilla. Kesken tunturivaellukset pysähdyimme jylhän kurun keskelle ja teimme lyhyen joogaharjoituksen seisten. Huikea kokemus täydellisen hiljaisuuden keskellä.

Näillä eväillä kevään odotus tuntuu paljon helpommalta! Ja onneksi takataskussa on myös matkalippu aurinkoon, Kanarian saarille juuri ennen Joulua.

img_5212