Jaa kirjoitus:
Facebook Google LinkedIn Twitter

Päivävaellus Rumakuruun

Lauantaiaamu valkeni hieman utuisena ja pakkasta oli reilut viisi astetta. Mietiskelin aamiaisen aikana päivän ohjelmaa. Vaihtoehtoina oli vuokra sukset ja sivakoida Saariselälle tai tehdä vaellus Rumakuruun ja Luulammelle. Kiilopäällä vapaaehtoisena oppaana työskentelevä Pentti oli edellisenä päivänä kertonut, että hän aikoo tehdä noin 15 kilometrin vaelluksen ja kutsui minut mukaan. Yksin pääsee hiihtämään koska vaan, mutta kokeneen, Kiilopäällä kymmeniä kertoja käyneen oppaan matkaan ei. Joten kello 10 starttasimme Pentin kanssa kohti Ahopään lenkkiä ja ensimmäistä kunnon nousua. Ensimmäinen tunti oli jotakuinkin pelkkää nousua ja lunta oli paikoittain polveen saakka. Syke nousi ja hiki alkoi puskea ohimoille. Pentti avasi ”latua” ja minä tarvoin perässä sauvojen kanssa. Ensimmäisen nousun jälkeen totesimme, että lumikengät olisivat olleet mainio apuväline. Lumi oli vasta satanut tunturiin, eikä varsinaisia latuja oltu vielä ajettu. Siksi ajattelimme, että kävellen selviäisimme hyvin lenkistä. Mutta lumen syvyys yllätti paikka paikoin.

Ennen ensimmäistä taukopaikkaa näimme poroja kaivamassa jäkälää lumen alta ja komean poroaidan, jonka portista pääsimme toiselle puolelle rinnettä. Ensimmäinen taukopaikka oli Luulampi, jossa on tilava päivätupa ja valtava tulisija keskellä tupaa. Hiihtosesonki ei ole vielä alkanut, joten tupa oli kylmä. Nautimme kupilliset kuumaa ja pienet eväät, jonka jälkeen matka jatkui kohti Rumakurua.

img_4985   img_4990 img_4993      img_4998 img_5001

Pienen tauon ja tankkauksen jälkeen jalka nousi kevyemmin ja nopeammin. Päätimme hiukan kiristää tahtia, jotta ehtisimme takaisin tutulle poroaidalle ennen hämärän laskeutumista. Puolen päivän aikaan pilvipeite repesi ja aurinko paistoi hetken aikaa. Se värjäsi lumen ja tunturin sinisen, pinkin ja valkoisen eri sävyihin. Laskeuduimme alaspäin kurua kohti ja aurinko siivitti matkaamme. Luonto oli niin uskomattoman kauniin näköistä, että olisi tehnyt mieli alati pysähtyä ja ottaa kuvia.

img_5011     img_5005 img_4995  img_5002

Kun olimme tarponeet noin yhdeksän kilometriä saavuimme Rumakurun vanhalle, kauniille päivätuvalle. Kenkäni olivat täynnä lunta ja varpaat aivan jääkalikkana. Riisuin hetkeksi kengät, hieroin eloa varpaisiini ja vaihdoin kuivat sukat. Tuvassa olisi ollut ihana kamina, mutta nyt ei ollut aikaa sen lämmittämiseen. Piti jatkaa matkaa, jotta pääsisimme tunturista pois ennen pimeää. Matkaa oli jäljellä vielä reilut viisi kilometriä. Rumakurusta matka jatkui vaihteeksi ylöspäin kivuten. Taivas alkoi jo tummeta ja näkyvyys heikkeni. Onneksi oli kaksi silmäparia etsimässä reittimerkkejä, joiden avulla suunnistimme kohti Kiilopäätä. Kymmenen pistettä Metsähallituksen porukoille reittien merkitsemisestä. Todella selkeät opastaulut ja merkit, jotka näkyvät ainakin hyvässä säässä. Mutta pimeällä ja tuiskussa ei tunturiin kannata lähteä harhailemaan.

Loppumatka sujui mukavasti, kun välillä jäimme arvuuttelemaan hangessa näkyviä jälkiä ja välillä pohdimme jäkälän loppumista Lapista . Pariinkin otteeseen olisi tehnyt mieli ottaa kuva jäljistä ja kysellä joltain paremmin jälkiä tunnistavalta: oliko tästä mennyt kettu vai jokin pienempi eläin? Porojen jäljet erottaa selvästi ja lopppumatkasta vastaan tuli yksi tokastaan eksynyt yksilö, joka katseli meitä aivan lähietäisyydeltä.

Perille pääsimme hieman kello kolmen jälkeen, vajaan viiden tunnin reissun jälkeen. Kilometrejä kertyi viisitoista. Mukava päiväreissu, jonka jälkeen kahvi ja korvapuusti maistuivat taivaallisilta.- Illalla kokovartalohieronta ja sauna kruunasivat täydellisen päivän.

img_5012

Kiitos Pentille mukavasta seurasta! Enpä heti olisi uskonut, että rivakkaan tahtiin askeltavalla herralla on ikää liki 70 vuotta!