Jaa kirjoitus:
Facebook Google LinkedIn Twitter

Voimaantumista ja elämän pohdintaa

2013-07-21 19.57.31

Kirjoitin vajaa kuukausi sitten ikävistä kokemuksistani Jorvin ensiapupolilla. Lopputuloshan oli se, että mitään vikaa minusta ei löytynyt, eikä selitystä koville vatsakivuille. Minut kotiuttanut lääkäri tosin kehoitti käymään gynekologilla, koska olin edellisen illan valittanut ”kuukautiskipujani.” Itse olin varma, että kipujen aiheuttaja oli jokin kohtu-munasarjaperäinen mysteeri.
En vieläkään ymmärrä, miksi kyseistä tutkimusta ei tehty Jorvissa. Olinhan sisällä liki vuorokauden.

Sairaalareissun jälkeen podin edelleen selittämätöntä väsymystä ja olo oli  aamusta alkaen vetämätön. Kuin olisi tehnyt kympin lenkin yön aikana. Työpäivän aikana saatoin ottaa pikalevot nojatuolissa ja aina ennen iltatreenejä lepäsin vartin, jos aikataulu vain sen salli. Minut tuntevat tietävät, ettei moinen ole minulle normaalia. Varasin ajan Diacoriin ja tuttu lääkäri määräsi kasan laboratoriokokeita, mm. laajemman verenkuvan, kalium-natruim tasapainon ja tulehdusarvojen tarkistuksen ja jotain muuta vielä päälle. Tulokset olivat täysin normaalit, rautavarastot hyvät ja tulehdusarvot alhaalla. Ei mitään poikkeavaa. 160 euroa, kiitos.

Seuraavaksi luottogynekologin syyniin Munkkivuoren Dextraan ja syyhän löytyi heti: paikallinen, ärhäkkä kohdunsuun tulehdus, joka oli siis jyllännyt useamman viikon ajan. 10 päivän paikallinen antibioottikuuri, suositus levon lisäämiseen ja 180 euroa + 43 euroa lääkkeisiin, kiitos. – Olin helpottunut ja vietin loppupäivän sohvalla loikoillen ja odotin voimien palaamista. Malttamaton, minäkö?

Seuraavat päivän menivät vielä melkoisessa sumussa, mutta hoidin työni ilman peruutuksia ja ohjasin treenit ja jumpat. Sitähän luulee olevansa jotenkin korvaamaton, eikä asiakkaiden tapaamisia ja treenejä halua turhan takia perua. Tavallaan hölmöä, mutta näin ihminen toimii: suorittaa, tekee asioita velvollisuudentunnosta ja tappiin saakka.

Nyt, viikko kuurin loppumisen jälkeen olo alkaa olla jo omanlainen ja energiaa riittää aamusta iltaan. Keväinen sää ja ihana valo ovat voimannuuttaneet ja tekisi mieli taas puuhastella aamusta iltaan. Mutta olenko oppinut epidoodistani mitään? Olenko osannut muuttaa tapojani? Osaanko hiljentää vauhtia tarvittaessa? Todennäköisesti en.- Päivät täyttyvät työstä, ihanasta ja palkitsevasta sellaisesta. Iltaisin olen puuhastellut pihalla, nauttinut rantakahvilan antimista ja treffannut kavereita. – Olen kunnostanut ja myynyt vanhan pyöräni ja ostanut uuden menopelin. Ostin aikoinaan cyclocross-pyörän Suomen Polkupyörätukusta ja malttamattomana hankin liian ison runkokoon. Osaava ja palveluhenkinen myyjä kannusti odottamaan muutaman viikon ajan, jotta pienempi runkoinen fillari saapuisi myymälään. Mutta enhän minä malttanut. Ajoin useamman vuoden liian suurella pyörällä ja pidempien lenkkien jälkeen piti venytellä tovi, kun nousi pyörän selästä pois. Selkä väsyi ja kipeytyi niin paljon, että lopulta päätin myydä ihanan menopelini. Onneksi on tori.fi – hyvät kuvat nettiin, neuvotteluvaralla varustettu hinta ja kahden päivän päästä Inserani matkasi uudelle omistajalle Tampereelle.

Vahingosta viisastuneena päätin, että käytän riittävästi aikaa uuden pyörän hankkimiseen. Yhden lauantain aikana testasin XXL:n, Lauttasaaren pyöräilyliikkeen, Polkupyörätukun, Annankadulla olevan liikkeen ja Kivenlahden polkupyörähuollon sekä Budgetin ajokit. Tiesin, mitä halusin. Kevyen hybridin hydraulisilla jarruilla, hyvät vaihteet ja minulle sopivan rungon. Ja tietysti hyvän ulkonäön ja sporttisen olemuksen kaikkinensa. Ei turhia lokasuojia, eikä muitakaan releitä turhaa painoa tuomaan. Lauantai kääntyi jo illaksi, mutta unelmien pyörä ei ollut tullut vastaan, vaikka sain päivän aikana huikeaa asiakaspalvelua. Varsinkin Suomenojan XXL-myymälässä.  Päätin, että odotan muutaman viikon ja teen sitten uuden testikierroksen. Pari viikkoa oli lopulta kaksi päivää. – Olin tietoisesti jättänyt Bike Planetin käymättä, koska edellistä pyörää ostaessani sain niin huonoa palvelua keski-ikäiseltä miesmyyjältä Friisilän liiikkeessä. Minulle jäi sellainen maku tilanteesta, että myyjän mielestä cyclo cross oli minulle liian haastava pyörä. Kun tädin vajaat 1000 euroa eivät kaupalle kelvanneet, hain fillarini Oravannahkatorin silloisesta Polkupyörätukusta. Siellä jaksettiin opastaa ja neuvoa ja säätää fillari mahdollisimman optimaaliseen kuntoon juuri minua varten.

Hetken mielijohteesta päätin kuitenkin antaa Bike Planetille toisen mahdollisuuden ja marssin myymälään. Erittäin asiallinen ja toiveitani kuunteleva miesmyyjä esitteli eri malleja, nosti satulaa testiajoa varten ja kertoi fillareiden ominaisuuksista. Kuten asialle omistautuneen myyjän tulikin tehdä. Lopputuloksena Bike Planetin kassaan kilahti sievoinen summa euroja ja naisten Felt QX 85 vaihtoi omistajaa. Lähes rakkautta ensi silmäyksellä. Siis pyörään.c_2016_qx85_w_black_rendering.jpg_2bc_d7

Ensimmäiset pidemmät lenkit odottavat vielä, mutta pieniä, 10-20 kilsan lenkkejä olen jo heittänyt. Takaraivossani on vielä ajatus vauhdin hidastamisesta lääkärin ohjeiden mukaan. Ja pakko myöntää, että kun tavoitteena ei ole 30-50 kilometriä asfaltin nielemistä sykemittari rinnassa, niin aivan eri tavalla ehtii katsella ympäristöään: kuinka monta eri vihreän sävyä keväisistä puista löytyy, kuinka kirkkaasti aurinko heijastaa meren aalloilta, miten ihanasti mustarastaat, satakielet ja kirjosiepot laulavat ja kuinka pehmeästi aurinko lämmittää selkää. Alkuviikosta heitin päivän päätteeksi repun selkään ja polkasin Karhusaareen retkelle pienet eväät mukanani. Istuin rantakalliolla, nautin eväitäni ja ajattelin kiitollisena, kuinka ihanaa on olla terve ja toimintakykyinen. Mutta sairaalareissu ja oma haavoittuvaisuus mietityttävät edelleen. Kuinka osaisin olla armeliaampi itseäni kohtaan? Kuinka osaisin tehdä oikeita valintoja merkityksellisemmän elämän puolesta ja suorittaa vähemmän? – Tätä opettelen, päivä päivältä, pienin askelin.

2013-07-21 20.00.43