Jaa kirjoitus:
Facebook Google LinkedIn Twitter

Detox jooga, päivä 2

Lauantaiaamu ja herätys klo.6. Väsyttää, unettaa ja koko keho on aivan kohmeessa, päästä puhumattakaan. Tältäkö se puhdistuminen tuntuu? Tukkoiselta? Eikä aamua parantanut ajatus siitä, että kehoa ei saa käynnistää kahvilla. -Muutama venytys ja päättäväisesti ylös sängystä. Lasillinen huoneenlämpöistä sitruunavettä ohjeen mukaan, vaatteet niskaan ja menoksi.

Fiilis parani heti ajaessani kohti heräävää kaupunkia auringon noustessa laiskasti kattojen takaa. Meri oli aivan rasvatyyni ja muutama kalastajavene lipui Lauttasaaren edustalla. Jätin autoni tarkoituksella pidemmän matkan päähän joogastudiosta ja kävelin rauhallisesti vilakassa aamussa. Olo oli tyyni ja rauhallinen. Mietin, onnistuisiko alaspäin katsova koira tänään yhtään helpommin ja pysyisinkö soturissa vakaammilla jaloilla.

Yoga Nordicin tilat ovat tyylikkäät ja raukeat. Jokainen yksityiskohta on tarkkaan mietitty ja paikan siisteys saa hyvälle mielelle. Heti aamusta. Otin mattoni ja pyyhkeeni ja kävin joukon jatkeeksi salin lattialle odottamaan opettajaamme Veeraa.  Tiesin, että päivän teemana olisi mm.hengitys ja sen vaikutus maksan toimintaan. Maksahan on kehon suuri puhdistaja ja nykyajan ihmisellä täysin burn out-tilassa. – Aamuisten harjoitusten lisäksi olemme saaneet paljon tietoa  sisäelinten toiminnasta ja ohjeita ruokavalion puhdistamiseen ja keventämiseen.

Aamun harjoitus alkoi rauhallisesti avaavilla venytyksillä kehoa herätellen. Ilokseni huomasin, että pystyin keskittymään hengittämiseen ja liikkeisiin jo hieman paremmin pelkän tuskailun sijaan. Koirat ja muut eläimet sujuivat jo himppusen verran helpommin ja suosikkini oli ehdottomasti sudenkorento-asento: kankut kiinni seinässä ja jalat avautuen seinää vasten. Ah, mikä venytys sisä- ja hieman takareisillekin. – Pistän edistymisen piikkiin senkin, etten kertaakaan katsonut kelloa harjoituksen aikana. Edellisenä päivänä vilkuilin kelloa viiden munuutin välein.

Tunti päättyi rauhoittavaan rentoutukseen. Olo oli jotenkin leijuva ja kevyt. -Osasin jo suunnistaa kohti taukohuonetta, missä uuden aamun smoothiet ja inkiväärishotit odottivat meitä. Taivaallista!
Olin ajatellut ennakkoon, että sunnuntaina annan itseni levätä ja nukun pidempään.  Mutta uteliaisuuteni on herännyt ja väännän herätyksen huomiselle kello kuudeksi.

IMG_1499                                             IMG_1501